Miten kasvattaa pienyritystä?

Liiketoiminta

Yrityksen perustaminen on iso askel. Se vaatii rohkeutta ja sisukkuutta, ja yleensä myös alkupääomaa. Ensimmäiset kuukaudet saattavat mennä hyvin hiljaisissa merkeissä. Puolen vuoden päästä on aika arvioida yrityksen menestymismahdollisuuksia. Jos positiivisia merkkejä on havaittavissa, saattaa yrittäjä saada starttirahaa vielä seuraavallekin puolelle vuodelle. Näin ollen yrityksellä on vuosi aikaa alkaa tuottaa sen verran, että yrittäjä saa nostettua vähintäänkin sen verran palkkaa, että laskut ja kiinteät kulut tulevat hoidettua. 

Lähes jokainen yritys tähtää kasvuun, eli liikevoiton kasvattamiseen, uusien asiakkaiden hankkimiseen ja uusien työntekijöiden palkkaamiseen. Kasvu tai edes hengissä selviäminen eivät kuitenkaan ole itsestäänselvyyksiä. Jos homma tuntuu takkuavan, yrittäjän kannattaa osallistua mahdollisuuksien mukaan erilaisiin koulutuksiin, joita ainakin isoimmissa kaupungeissa uusille yrittäjille järjestetään. Esimerkiksi Helsinki on kaupunki, missä alkaa koko ajan uusia liiketoiminnan kehittämiseen, yrittäjän taloustaitojen parantamiseen ja rekrytoimisen tukemiseen keskittyviä kursseja. Mainontaan, markkinointiin ja toiminnan suunnitteluun on saatavissa ammattiapua, mitä kannattaa myös käyttää hyödykseen. Jos esimerkiksi kotisivujen suunnittelu ja toteutus ei ole entuudestaan tuttua, ei yrittäjän kannattane tuhlata sen opettelemiseen omaa arvokasta aikaansa, vaan ostaa valmis paketti joltain alan ammattilaiselta. 

Tuote tai palvelu ei myy itse itseään

Niin ison kuin pienenkin yrityksen tulee jatkuvasti ”pitää meteliä itsestään” eli mainostaa tarjoamiaan tuotteita tai palveluita. Jotta mainostamiseen käytetty aika ja raha ei menisi hukkaan, kannattaa yrityksen selvittää, millainen sen kohderyhmä on, ja mistä sen tavoittaa. Esimerkiksi jalkahoitajalle voi olla hyvä idea viedä esitteitään palvelutaloihin, ruokakauppojen ilmoitustauluille ja muihin paikkoihin, missä vanhemmat rouvat ja herrat liikkuvat. Personal trainer, hieroja ja ravintovalmentaja tavoittavat asiakkaita kuntosalin ilmoitustaulun kautta. Koirien trimmaajan on hyvä selvittää, mitä muita palveluita koiraharrastajat käyttävät, ja etsiä yhteistyökumppania koirahoitoloista, eläinlääkäreistä ja koiranruokakaupoista. Koirahoitolan tiskiltä löydetty käyntikortti ja lämmin suositus kokeneesta trimmaajasta rohkaisevat asiakasta yhteydenottoon. Vastavuoroisesti trimmaaja voi pitää esillä koirahoitolan esitettä ja mainita hyvää hoitopaikkaa etsiville asiakkaille siitä koiraystävällisestä hoitopaikasta vain kivenheiton päässä. Aina parempi, jos esite sisältää jonkin alennuskupongin. (Muista tarjota myös omille asiakkaillesi lahjoja tai kanta-asiakasalennuksia!) Putkimiehen taas on hyvä verkostoitua alueen rakennusurakoitsijoiden ja sähköasentajien kanssa, jotta hän voi suositella asiakkaalle luotettavaa ja ammattitaitoista apua niihin projekteihin, joihin hänellä itsellään ei ole pätevyyttä – ja toisin päin. 

Verkkosivut ja some-osaaminen kuntoon

Sosiaalinen media

Puskaradio ja taktisesti sijoitellut paperiesitteet eivät vielä riitä. Tänä päivänä kasvun avaimet löytyvät yhä useammin sosiaalisesta mediasta (esimerkiksi Facebookista) ja muista online-markkinointikanavista. Kun asiakas etsii jotain tuotetta tai palvelua, hän tekee sen hyvin todennäköisesti netissä – ja tarkemmin ottaen mobiililaitteella. Mitä nopeammin hän löytää kyseisen yrityksen verkkosivut, mitä nopeammin ne latautuvat ja mitä enemmän kiinnostusta ne onnistuvat asiakkaassa herättämään, sitä todennäköisemmin asiakas ottaa yhteyttä ja tekee tilauksen (tai varaa ajan). Mobiiliystävälliset, luottamusta ja mielenkiintoa herättävät verkkosivut ovat aina vain tärkeämmässä roolissa yrityksen markkinoissa. Sähköisissä kanavissa on myös se hyvä puoli, että online-markkinoinnin toimivuutta voi testata ja mitata helposti. Mittaustulosten perusteella on helpompaa suunnitella vielä kohdennetumpaa ja toimivampaa markkinointia. Jos some-kampanjat ja esimerkiksi blogitekstien laatiminen eivät ole oma juttu, voi tarvittavan osaamisen ostaa yrityksen ulkopuolelta. 

Pääoman puute voi jarruttaa kasvua

Pääoman puute saattaa hidastaa pienyrityksen kasvua. Vaikka kaikki muut edellytykset olisivat kunnossa, voi kasvu tyssätä siihen, ettei yrityksen kassassa ole varaa uusiin laitteisiin, materiaaleihin, isompiin toimitiloihin tai esimerkiksi lisätyövoiman palkkaamiseen. Kasvun ja menestyksen ei kuitenkaan tarvitse jäädä tästä asiasta kiinni. On olemassa monia tahoja, mitkä tarjoavat luottoa yritykselle. Rahoitusta voi hakea omasta pankista tai esimerkiksi rahoituslaitoksilta, joiden kanssa asiointi on usein sujuvampaa kuin pankin hitaiden rattaiden pyörimisen odotteleminen. Rahoituslaitoksien tarjoamia lainoja voi kilpailuttaa verkossa, ja sieltä niitä pääsee myös hakemaan. Päätös lainan saamisesta tulee lähes aina saman päivän aikana, ja rahat ilmestyvät tilille viimeistään seuraavana pankkipäivänä, joten rahat laajenemiseen ja isompien investointien tekemiseen ovat pian käytettävissä. On olemassa myös laskurahoituksia, joiden avulla yritys voi muuttaa lähettämänsä laskut saman tien käteiseksi. Jotta yrityksen talous ei menisi ojasta allikkoon, kannattaa lainat kilpailuttaa, ja lainan ehdot lukea huolella.